keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Trailerin huoltoa ja kauden avaus kotivesillä.

Pääsiäisen pyhät tulivat sopivaan saumaan trailerin huoltoa ajatellen. Aika paljon tulee teillä liikuttua kärry perässä ja koska välillä mennään maanrajojen ulkopuolellakin tuli mieleen josko vaihtaisi kärryn laakerit ennenkuin ne pettävät tienpäällä.
JSI:n kärryssa KNOTT:n valmistamat akselit joihin menee 36 X 64 X 37mm laakerit. Oikeanlaiset laakerit kipasin hakemaan tampereen laakerikeskuksesta josta tuntui saavan erittäin hyvää ja asiantuntevaa palvelua.
Homma alkoi tietystikin rumpujen irrottamisella, 36mm mutterilla kiinnitetyt rummut ovat melko tiukassa ja piti siis tarttua avaimeen ihan molemmin käsin. Jahka rummut oli saatu irti, irrotettiin vanhat laakerit prässillä puristamalla.

Vanhat laakerit pois.
Rumpujen putsauksen jälkeen painettiin uudet laakerit paikalleen samaisella prässillä vanhoja laakereita apunakäyttäen. Laakeria tuleekin painaa nimenomaan ulkoreunaltaan jotta ei vahingoiteta uutta laakeria heti paikalleen laitossa.

Uudet laakerit sisään.
Samalla kun rummut oli auki suoritettiin myöskin jarruremppaa joka tälläkertaa piti sisällään lähinnä kilkkeiden herkistelyä ja putsaamista/voitelua ja tietysti jarrujen säätämisen.

Jarrujen huoltoa.
Edellä mainittujen toimenpiteiden jälkeen oli vuorossa osien niputus takaisin paikalleen ja alle vaihdettiin sitten vielä suvikumit käytössä olleiden nastarenkaiden tilalle. Rasvaprässillä nippojen kautta tarvittavien kohteiden voitelu ja huoltoasemalla renkaiden paineet kohdalleen ja näin alkoi homma olemaan voitonpuolella.

Takaisin nippuun.
Seuraavaa päivänä jatkettiin rungon/hytin pesua ja suoritettiin muita veneen valmisteluja. Vapatelineiden rukkausta, tiivisteiden vaihtoa, kamerakiinnikkeiden mallailua, tarviketelineiden asennusta jne. jne. Kummasti hommaa piisaa ja muutamia toimenpiteitä jäi vielä tekemättäkin kun alkoi polte vesille kasvamaan liian kovaksi...

Muutamaa tuntia lähempänä tärppiä!
Maanantaille lupaili edelleen hyvää keliä joten päätettiin käydä avaamassa kausi kotivesillä täkyraksi uistelun merkeissä.

Pimeesalmesta vesille.
 Keli oli enemmän kuin kohdallaan ja etenkin aamupäivän aikana kalatkin häiritsivät useampaankin otteeseen. Syönti selvästi rauhoittui kun iltapäivän puolella siirryttäessä aurinko pääsi paistamaan täysin pilvettömältä taivaalta. Tuulta ei ollut nimeksikään ja Ursukin sisällä alkoi jo tulla hieman kuumakin.

Kelit kohdillaan.
Saaduista kaloista parhaimpana todella komea ja hyväkuntoinen taimen joka karkean mittauksen jälkeen vapautettiin takaisin kasvamaan, jos satutaan saman kalan kanssa kohdakkain ensi keväänä niin silloin tuollainen nyt lakimitassa oleva kala on jo todella komea!

Taimen C&R.
 Tärppien välissä oli aikaa testata uutta hankintaa ja hyvinhän tuo pelitti :) -mikäli mielit omaan veneeseesi moista krilliä niin linkin takaa löytyy:

http://fishinno.mycashflow.fi/product/1/bright-spark-barbe-grill

Ruokahuolto pelaa.
Kuluvallekin viikolle lupaillaan komeeta keliä joten koitetaan päästä taas vesille nyt kun kelit suosii.

maanantai 7. huhtikuuta 2014

Merten Mersun keväthuolto

Sen verran lähellä alkaa olemaan kauden avaus kotimaassa että oli aika ottaa Merkkari huollon kohteeksi. Aikaisemmin on tullut huollatettua koneet aina jossain alan liikkeessä mutta nyt kun takuutkin on ummessa niin päätin aloittaa perushuoltojen tekemisen itse.

Homma lähti liikkeelle huoltokirjaa tutkimalla, sieltä selvitettiin huollettavat kohteet. Paikalliselta venehuolto Eroselta kävin hakemassa tarvittavat kilkkeet ja litkut.
Toivioretkellä Motonettiin hommattiin sitten muutamia vaihtotyötä helpottavia aparaatteja.

Kilkkeet ja litkut.
Ensimmäisenä motonetistä hankittu huuhteluveden korvake kiinni koneeseen ja puutarhaletku perään. Hana auki raanasta ja Merkkari käyntiin, lähti taas kuin palmun alta. Talvehtimis toimenpiteinä en ole tavannut tehdä muutakuin sen että väännän päävirrat pois. Viime kesänä uusittu akku vaikutti pitäneensä tuon varauksensa hyvin vaikka ennen starttia tuli ajeltua konetta ylös/alas ja lisäksi pilotin testauksessa tuli ajettua konetta pilotilla laidasta laitaan.

Öljyt notkeiksi.
Öljyn lämmityksen jälkeen käytin kippiä yläasennossa ja tämän jälkeen takaisin ala-asentoon.
Öljytikku pois paikaltaan ja Motonetin tuliaisena tullut alipaine pumppu hommiin. Melko kätevää ja siistiä hommaa. Öljyn poistumista odotellessa kerkesi tavaan manuaalia vielä uudemman kerran.

Alipaine pumpulla mökäöljyt pihalle.
Jahka vanhat mökäöljyt oli saatu parempaan talteen ruuvattiin suodatin pois paikaltaan. Sen verran oli tiukkaan jämähtänyt että vaati ison ruuvarin läpi lyönnin että päästiin vipuvarren turvin niskanpäälle.
Uuden suodattimen tiivisteen voitelu tuoreella öljyllä ja suodatin paikalleen.

Uusi suodatin paikallaan. 
Tämän jälkeen 5 litraa Quiksilverin täyssynteettistä kitusiin ja öljynvaihto oli tätä myöten jiirissä.

Öljyt koneeseen.
Seuraavaksi laskin vanhat peräöljyt alas ja tavara näytti täysin sellaiselta kuin pitääkin, vettä ei ollut siis joukossa. Tämän jälkeen pumpattiin niin ikään Quicksilverin valmistamat litkut perään ja näin oli tämäkin homma voiton puolella.

Seuraavaksi vaihdoin bensansuodattimet, ensin vähäpaineisen suodattimen ohjekirjan ohjeiden mukaan ja hetken empisen jälkeen myös sen suurpaineisen vastaavan suodattimen.

Suurpaine puoli.

Matalapaine puoli.
Näiden jälkeen vielä ruuman puolelle uusi vedenerotin ja näin oli kaikki uudet suodattimet kadonnut varaston hyllyltä.

Uutta filtteriä ruumaan.
Sytytystulppia ei tällä kertaa vaihdettu, huoltokirjan mukaan vaatii 300 tunnin välein vaihdon mutta taitaa tuossakin olla hieman turhankin tiukat speksit.

Jäljelle jäi enään rasvanippojen kiertäminen pumpun kanssa ja seuraavaksi onkin sitten perusteellisen pesun aika.

Star Briten myrkyt.







keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Rhino trolling

Viime kaudella tutustuin Bornholmissa Rhinon valmistamiin pelteihin joita paikalliset oppaat kehuivat kovasti ja jotka osoittivatkin toimivuutensa meidän vierailu aikana. Kotiinpäästyä hommasin ison kasan Rhinon peltejä sekä raksihuppuja omaan veneeseeni testattavaksi.Peltien vedon hyvänä puolena voidaan pitää tietysti tyypillisesti kovempaa vetovauhtia verrattuna täkyraksi uisteluun, päivän aikana pystyy näinollen kiertämään huomattavasti laajemman alueen mikä saattaa olla eduksi etenkin silloin kun lohiparvia etsitään. Peltiuistin myös näkyy ja kuuluu huomattavasti paremmin ja toiminee näinollen ikäänkuin houkuttimena.
Moni tuntuu tällä hetkellä suosivan myös niinsanottua sekavetoa mikä onkin monasti osoittautunut tehokkaaksi tavaksi myös allekirjoittaneen venekunnan toimesta. Nykyisellään on tarjolla useita raksihuppuja jotka sallivat nopeamman vedon ja näinollen toimivat hyvin peltien kyydissä.



Rhino Xtra Mag on 150mm pitkä pelti merilohen uisteluun, samaisesta mallista on olemassa myöskin pienempi koko joka on pituudeltaan 115mm. Itse olen tykästynyt hieman isompiin pelteihin joten omat kokemukset pohjautuvat ainoastaan tähän 150mm malliin joka toimi viime keväänä erittäin hyvin. Kylmemmässä vedessä vedimme pääsääntöisesti n. 4km/h vauhdilla ja vesien lämmetessä nostimme hivenen vauhtia. Sekavedossa täkyjen kanssa pidimme 3,7km/h vauhtia.
Valmistajan mukaan paras nopeusalue olisi 3-4km/h mutta pelti toimii kyllä hyvin kovemmassakin kyydissä ja uintia voidaan tarpeen tullen virittää mm. renkaita ja/tai koukutusta muuttamalla.
Värivalikoimaa löytyy riittävän laaja kattaus ja tällekin kaudelle on tullut muutamia uutuuksia.   

Rhino Mag värikarttaa.

Lisää värejä.

Rhino Lax XL on niinikään isompi koko tämän mallin parivaljakosta ja pituutta tälläkin pellillä on 150mm. Pienenpi koko on pituudeltaan 115mm. Tämä pelti on varsin herkästi uiva joten jo melko alhaisillakin vetonopeuksilla pelti alkaa uimaan pyytävästi, mutta uinti kestää kovempiakin vetonopeuksia ja renkailla ja/tai koukutuksella voidaan käyntiä virittää kalamiestä miellyttämään.

Rhino Lax.

Rhino bait holder on suomen markkinoilla uusi tulokas täkyraksi huppujen sarjaan. Hupusta on olemassa kaksi kokoa: Medium, syöttikaloille 10-13cm  ja Large syöttikaloille 18-23cm. Huppu on malliltaan sellainen etä siihen istuu varsin hyvin hieman korkeamman profiilin omaavat syöttikalat. Viime kevään käytimme yli 20cm muikkua tuossa large hupussa ja tuntui että huppu oli hieman liian iso ko syöttikalalle. Tulevalle kaudelle on varattuna nyt myös tuota pienempää medium kokoa ja tarkoitus on päästä hieman sitäkin testailemaan järvillä ja merellä. Viime vuonna vedimme tätä huppua ainoastaan merellä sekavetona peltien kanssa. Syötti oli helppo virittää 4km/h vauhdissa rauhalliseen liikkeeseen. Lohet kelpuuttivat uuden tarjouksen heti ja ensimmäistä syöttiä vietiin takilasta noin 30 sekunnin päästä siitä kun takila oli laskettu pyyntikorkoon.
Väriskaala on ainakin toistaiseksi melko suppea.

Bait holder.

Rhinon softfish on kumikala joka saa uintilliikkeensä edellä olevasta flasherista tai dodgerista. Kumikalalla on pituuutta 10,5cm ja painoa 12g. Tarjolla on seitsemän eri väriä. Viime keväänä saimme lukuisia lohia tällä kumikalalla takilasta 100-120 jalan syvyydestä Bornhomin vierailumme aikana.
Rhinolta on tarjolla myöskin valmista flasheri kumikala settiä joissa siis levy ja kumikala samassa värissä ja valmiiksi rigattuna 0,6mm siimalla ja VMC koukulla.


Rhino soft fish.