perjantai 26. syyskuuta 2014

Jigaamassa

Kuhanuistelu kamppeet on laitettu naftaliiniin odottelemaan ensi kesää, perinteisesti viimeistään Juhannuksena ne taas kaivetaan esiin kun keväinen merilohikausi alkaa olemaan taputeltu.
Vedet ovat vielä melko lämpimät mutta tällä viikolla vallinnut kovempi tuuli ja kylmä ilma lienee tehnyt tehtävänsä ja pikku hiljaa voidaan ihan tosissaan siirtyä jalokala jahtiin.
Viime viikonloppuna tuli käytyä tovi uittamassa vaappuja Koljonselällä. Vesi oli vielä lämmintä joten reipasta vauhtia vetämällä koitin taimenia saada siiman päähän. Muutamia onnistuin tavoittamaan mutta mittauksissa ei ylletty lähellekkään lakisääteistä 60cm rajaa joten pennut vapautettiin välittömästi pitkillä pihdeillä veteen päin. Vaaput oli varustettu ainoastaan yhdellä kolmihaara koukulla joten vapautus oli helppoa ja kalat säilyivät hyvässä kunnossa.

Takaisin kasvamaan.
Tällä viikolla piipahdettiin puolestaan jigaamassa varsin haastavissa olosuhteissa. Tuuli puhalsi reippaasti pohjoisen puolelta kääntyen pikku hiljaa länteen. Lämpötila pysytteli muutaman asteen plussan puolella. Päivän aikana niskaan saatiin vettä, räntää ja rakeita. Välillä aurinko paistoi tovin kunnes taas alkoi satamaan.  Lämpimänä jatkuneen syksyn jälkeen tällainen totaalinen säänmuutos sai kyllä vielä kylmään tottumattomat kalamiehet tärisemään.

Keskenkasvuinen.
Kalastus ei ollut kovinkaan helppoa ja kalat aluksi ihan kateissa. Muutamia kuhia saatiin mutta ainoastaan alamittaisia. Haukia vieraili myöskin vapojemme jatkeena, parhaan ollessa arviolta 4-5kg luokkaa.
Muutama todella raskas tärppi saatiin ja kerran jo pääsin tovin pitelemään vähän vauraampaa kalaa. Tämä kala kuitenkin karkasi ja hankalasti alkanut kalastus sai jatkoa.

Saderintama väistyy.
Illemmalla saderintama vihdoin väistyi mutta tuuli jatkoi puhkumistaan. Kokeilimme hieman uusia alueita ja vihdoin alkoi löytymään myös ruokapöytään kelpaavaa kuhaa. Noin kahdeksan metrin vedestä saimme sitten melko nopeasti ihan kelpo saaliin ja pääsimme rantaan perkauspuuhiin.
Päivän parhaat pyrstöt Lunker Cityn mustahopea Fin-S Fish sekä moottoriöljyn värinen Peter Lahti Shad.
Ruokakalat.

perjantai 19. syyskuuta 2014

Kuhakauden päätös

Viime viikonloppuna tuli käytyä näillä näkymin viimeistä kertaa tänä vuonna kuhan pyynnissä vetovälinein. Vene oli sopivasti valmiina laiturissa joten päädyin siis suuntaamaan Vanajalle.
Aamupäivästä vesille suorittamaan ensin Garminin pilotin uuden kompassin asennus ja kalibrointi ja tämän jälkeen päästiin itse asiaan. Olin yksin liikkeellä joten päätin vetää pikkuplaanareilla ja ainoastaan kuudella vavalla jotta paikan vaihto käy rivakammin.

Tärppiä odotellessa.
Aloittelin tutusta penkasta josta heti kamojen laskun yhteydessä nousi ensimmäinen kuha kyytiin, vieheenä tuttu 18cm Karikko. Hetkeen samaa penkkaa ajettuani tärähti syvänpuolelta nätti kuha joka mieltyi Räppärin syvänne malliin. Heitin vielä muutaman kierroksen jonka jälkeen päätin kokeilla toista taktiikkaa. Kamat ylös ja vähän matalampaan veteen.

Ruokapöytään passeli.
Jatkoin edelleen kokolailla samalla setupilla joten osa vieheistä kulki huomattavasti lähempänä pohjaa kun vettä oli alla alle 10m. Luotain piirteli taas mukavasti joten melkeinpä arvasin mitä oli luvassa. Eipä aikaakaan kun ensimmäinen luupää oli koukussa ja kala tarjosikin viihdykettä väsyttäjälleen ihan mukavasti vaikka ei mikään jättiläinen ollutkaan. Hauki otti 150g puntin takana vedettyyn 18cm Karikkoon. Varovasti kala irti ja takaisin järveen uimaan.


Limatuubi.
Hauki oli otillaan ja tohinaa riitti yhden miehen tarpeisin. Pari tuntia tuli kierrettyä tätä jälkimmäistä aluetta kunnes kyllästyin jatkuvaan haukien irrotteluun. Kamat ylös ja kohti Toijalan satamaa missä traileri odotti valmiina veneen nostoa.

Kuhakausi taputeltu.
Kummasti sitä kertyy moskaa veneen pohjaan laiturissa joten oli sopiva hetki viedä vene kotiin painepesurin hellään huomaan. Samalla tyhjennetään kabiini ja laitetaan Karikot ja muut kuhakilkkeet tallin seinälle odottelemaan ensi kesää.
Nyt sidotaan raksitapsit valmiiksi ja siirrytään täkyraksin uittoon Näsijärvelle. Saimaalla varmastikin vieraillaan tänäkin syksynä ja muutama muukin mielenkiintoinen  kohde on mielessä.

Hyvin palvellut Pilothouse on edelleen myynnissä ja ilmoitus löytyy oheisen linkin takaa. Nyt olisi tarjolla valmis paketti kaikkine varusteineen mutta vene voidaan myydä myös ilman varusteita jolloinka tietysti hintaakin viilataan uuteen uskoon.

http://www.nettivene.com/moottorivene/ornvik/576996

perjantai 5. syyskuuta 2014

MYYTY ! Örnvik / Quicksilver Pilothouse 580 + Mercury F100 EFI + JSI 1700 traileri myynnissä. MYYTY!

Hyvin pidetty Örnvik/Quicksilver Pilothouse 580 ensimmäiseltä omistajalta. Vene ostettu keväällä 2008 ja moottori syksyllä 2009. 

Vanajalla.

Veneessä lähes täydellinen uisteluvarustus:

-Navman 8084 monitoiminäyttö jossa karttaplotteri sekä kaikuluotain. Laitteessa tutkavalmius, mahdollisuus kytkeä smart craft tietoverkkoon jolloin saat kaikki moottorin tiedot plotterille, Video IN jne.
-Navman VHF radio sekä Glomex antenni hytin katolla.
-Navman peruskaikuluotain (vakiovaruste)

-GoLight hakuvalo, ohjaus hytistä.

-Autopilotti Garmin GHC 10 (ostettu/asennettu kesällä 2013)

-Webasto AirTop lämmitin (2010), suulake tuulilasille ja lattialle.

Targakaari 10 vapaputkella
Takakaide 6 vapaputkella.
Plaanarinnarujen korotustolpat.
JiiCee plaanarikelat 2kpl 
Scotty syöttipöytä
RamMount iPad teline

Valmius (kiinnitysalusta + sähkönsyötöt) kahdelle Scottyn takilalle.

Veneessä mm. täydellinen patjasto, kemiallinen WC, kalasumppu, sammutin, lepuuttajat, keitin, uistelumoottori teline jne.

Veneen ostajalla mahdollisuus ostaa myös jarrullinen telitraileri JSI 1700 vm 2008.

tiistai 2. syyskuuta 2014

MYYTY, Silver Dorado Fish, MYYTY

Nyt olisi valmis paketti kaikilla herkuilla tarjolla uistelijalle:

Silver Dorado Fish + F100 EFI Mercury + Thule 1300 traileri
Liukuva takakate, trimmit, hydrauli ohjaus, satamapeite, hyttitilan keskipatjasto jne.

Kaikuluotain/karttaplotteri Navman 8120, 12' yhdistelmälaite monipuolisilla kytkennöillä (moottorin valvonta, polttoainetiedot, uistelukierrosten säätö, autopilot, tutkavalmius jne.)

Autopilot Navman G- pilot 3100

Trimmilevyt Lenco

Sähkötakila Cannon 1 kpl
Sähkötakila Cannon Digi-Troll IV 1 kpl
Plaanarikelat, Merimetso 2kpl
Vapaputket 18 kpl

Trailer Thule ES 1300 vm. 2007, kaksi kulkutasoa, automaattikeinu takana, virtaohjaimet joista apua virtaavassa vedessä ja sivutuulessa, kitkavinssi.

http://www.nettivene.com/moottorivene/silver/576751

Silver Doarado Fish