tiistai 25. elokuuta 2015

Myllypuron mäti-istutukset tuottavat tulosta.

Näsijärven Lohikalayhdistys oli suurella panoksella rahoittamassa Myllypuron mäti-istutuksia maaliskuussa 2015. Suureksi iloksemme mätirasiaistutukset näyttävät onnistuneen hienosti. Jo kesäkuussa oli nähtävissä suuria määriä vastakuoriutuneita taimenen poikasia. Viime viikolla tehtyjen tarkastuskäyntien perusteella suurimmat taimenet ovat kasvaneet jo yli 10cm mittaan. Taimenen ravintotilanne ja kasvuvauhti purossa on erinomainen, sillä eräällä vastaavanlaisella purolla noliikkaat ovat vasta 5 senttisiä.

2015 kesän nollikkaita.

Puron palaamisen taimenpuroksi on mahdollistanut jätevesipäästöjen väheneminen alueella. Paikalliset asukkaat ovat kertoneet kuinka vielä 90-luvulla vesi oli välillä pahanhajuista. Samanlainen kehityskaari on tapahtunut monilla muilla kaupunkipuroilla, kun teollisuuslaitokset ja kotitaloudet on liitetty kunnalliseen jätevesiverkkoon.


Rasioita puroon keväällä 2015.

Yhdistys tulee jatkamaan Myllypuron mäti-istutusten rahoittamista tulevina vuosina. Näin turvaamme useamman sukupolven startin purosta järveen. Toivon mukaan jo muutaman vuoden kuluttua järveen vaeltaneet taimenet ovat kasvaneet lisääntymisikään ja päässeet takaisin puroon lisääntymään.

Rasiat valmiina.

Kalastuksesta innostuneiden on hyvä muistaa, ettei purolla kasvavat taimenet ylitä lakisääteistä alamittaa. Puro toimii lähinnä taimenen lastentarhana ja pieni puro soveltuu huonosti kalastukseen. Kalastuksen on syytä tapahtua järvialueilla ja kohdistus suuriin yksilöihin. Rasvaeväisiä kaloja on kuitenkin hyvä vaalia, jotta luonnonkannat saadaan pysyvästi hyvälle tasolle. Suuret emokalat ovat erittäin arvokkaita kannan kannalta ja päästessään lisääntymään Näsijärven alueet puroihin tuottavat tuhansia jälkeläisiä.

Videota puron nollikkaista:

Myllypuron nollikkaita bongaamassa

http://www.nasijarvi.fi/

Lisätietoja Näsijärven Lohikalayhdistyksen purokunnostusvastaavalta
Tuomas Rinne
tuomas.juhana.rinne(a)gmail.com

tiistai 18. elokuuta 2015

Kajakkikalastuksen ensiaskeleet.

Muutaman vuoden on ollut mielessä hankkia joku pienehkö ja helposti siirrettävä vene lähialueen pienempien kohteiden kalastukseen. Soutuvenekin vaatii kuitenkin jonkinlaisen kärryn ja nykyisten lisäksi ei ollut enään tahtotilaa lisää niitä hankkia. Osassa kalastuksellisesti kiinnostavista kohteista on esimerkiksi moottorin käyttökieltä joten jotain piti keksiä.
Kalastuskajakit ovat kiinnostaneet jo tovin ja nyt tilaisuuden tullen päätin hankkia sellaisen myös itselleni.

FeelFree Lure 13,5

Kajakkikalastus on ison rapakon toisella puolella nopeimmin kasvava kalastusmuoto ja pikkuhiljaa melootit ovat löytäneet tiensä myös tänne pohjolan perukoille.
Kalamies.com:n kajakkikalastus palsta tuli kahlailtua läpi ja lisää hyödyllistä infoa löytyi Facebookin kajakkikalastajat ryhmästä. Nettiä selatessa kiinnostuin FeelFreen uudesta Lure 13,5 mallista ja otin yhteyttä ko kajakkia maahantuovaan Welhonpesään. Muutamia sähköposteja myöhemmin olinkin jo matkalla Klaukkalaan yrityksen päämajaan.

Kalastusvalmius kokoajan päällä.

Paikanpäällä käytiin hieman läpi perusvarusteita ja tarvikkeita jotka tuli hankkia heti alkajaisiksi. Aiemman melontakokemuksen puutteesta johtuen pidin ensiarvoisen tärkeänä hyvää ja asiantuntevaa asiakaspalvelua jota Wlhonpesästä sain. Varsinaisia kalastukseen liittyviä varusteita en tässä ensi vaiheessa vielä sen kummemmin miettinyt koska ajatuksena on hakea ensin tuntumaa melontaan ja sitä myöten pikku hiljaa alkanevat halutut varusteet löytymään ostoslistalle. Kajakin lisäksi mukaan tarttui tässä ensivaiheessa mela, kajakkiliivit, karkunaruja, ankkurisysteemi sekä kiinnitysliinat joilla kajakki kiinnitetään auton katolle.

Ensikosketus kajakkikalastukseen.

Nyt on ensimmäiset lyhyet melontasessiot takana ja alus vaikuttaa varsin pätevältä lähialueen pienien järvien sekä isompien vesistöjen vuolteiden koluamiseen. Kajakin vakaus yllätti itseni ja jigaus ja muut toimet tuntuvat luonnistuvan helposti ilman pelkoa aluksen kaatumisesta.
Ensimmäisenä varustelulistalle on päässyt kaikuluotain jota ilman ei oikein pärjää. Luressa on helposti irroitettava keskikonsoli johon voidaan asentaa akku ja luotain.
Lisäksi pitää hankkia ainakin muutama FeelFreen oma pikakiinnike kajakin reunassa kulkeville kiskoille joihin voidaan sitten asentaa esim. vapateline tai vaikkapa vertikaalijigaukseen tuleva luotaimen anturi.
Kajakin varustelusta ja lajin salojen opettelusta lisää kokemusten karttuessa. 

Mikäli kiinnostuit oman Luren hankinnasta niin ota ihmeessä yhteyttä Welhonpesään, heiltä löytyy pitkä liuta myös muita merkkejä ja malleja. Asiakaspalvelu on erittäin hyvää ja kokeneet kaverit auttavat kaltaiseni ummikot jouhevasti alkuun. Linkin takaa löydät heidät internetistä:

WELHONPESÄ


 

maanantai 10. elokuuta 2015

Kuhakausi jatkuu kiivaana.

Näsijärven kuhakausi on jatkunut kiivaana ja kelien parantuessa on veneitäkin pikkuhiljaa alkanut ilmestymään järven selille vanhaan tapaan. Kalaa on tullut tasaisen hyvin ja samat metodit ovat toimineet kuin aiemminkin. Isojen kuhien kalastukseen kausi on ollut erinomainen kun vedet eivät ole lämminneet liikaa ja isommatkin yksilöt ovat pysyneet tasaisesti aktiivisina.

Pilvinen sään alkuillan kala.

Syöntipiikki on ollut mukavan aikaisin ja vesillä ei ole tarvinnut olla aamun pikkutunneille asti. Aikaisesta syöntipiikistä on ollut etua myöskin täydenkuun kalastuksessa. Kalat ovat olleet hyvin akiivisia ennenkuin täysikuu on päässyt nousemaan lakikorkeuteensa jonka jälkeen syönti tyypillisesti on lakannut kuin seinään. Juttelin aiheesta muutamankin isojen kuhien kalastukseen erikoistuneen todella kovan luokan tekijämiehen kanssa ja havainnot menivät hyvin yksiin vaikka kaverit kalastavatkin aivan eri puolella maata. Tiettyjä lainalaisuuksia siis tuntuisi olevan kun tavoitellaan nimenomaan isoja yksilöitä.

Alkukesästä saimme hyviä kaloja ärsyvärisilläkin vaapuilla mutta sittemmin toimivimpia ovat olleet perinteisestikin meille tuloksia antavia hivenen luonnollisempia ja hillitympiä sävyjä. Pinkki toimii tunnetustu pimeällä jolloin suosittelen esimerkiksi Lohikalayhdistyksen 2015 vuosivaappua.

Ottikoneita.

Elokuun puolella yöt pimentyvät ja paras ottiaika tyypillisesti aikaistuu mutta toisaalta syöntipiikki on tyypillisesti hyvin lyhyt. Uistelijan on oltava oikeassa ruudussa oikeaan aikaan jotta saalispussille kertyy painoa. Lomien jälkeen moni joutuu väkisinkin lyhentämään iltauisteluun käytettyä aikaa joten siinäkin mielessä lyhyet, oikeaan aikaan toteutetut iltapistot puoltavat paikkaansa.

Kaikilla kolmella +80cm kuha plakkarissa tälle kaudelle.

Heinä-elokuun vaihteen tienoilla saimme useita isoja yksilöitä. Kuten aiemmin kirjoitin, tavoittaa näitä kaloja käymällä riittävän tiheästi vesillä. Isot yksilöt syövät harvemmin mutta oikeana päivänä niitä tulee tyypillisesti useampia. Hyvänä esimerkkinä yksi edellisen viikon ilta kun saimme 6kpl +60cm sekä yhden +80cm kalan. Tämän jälkeen oli muutamakin päivä välissä jonka jälkeen taas saimme selkeästi paremman kaliberin kaloja, joukossa 85cm yksilö.
Isoja kaloja yleisesti tavoitellaan mutta toisaalta on hyvä muistaa että isoimmat yksilöt ovat tärkeitä kalakantojen jatkuvuudelle. Isoimmat yksilöt kannattaakin mahdollisuuksien mukaan pyrkiä vapauttamaan.

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Kalavehkeitä kiertoon.

Autotallin siivouksen yhteydessä eteen tuli taas paljon vanhaa kalastustarviketta joista suurta osaa ei oltu käytetty vuosiin. Ajatuksena oli kerätä tällaiset kamat ja laittaa ne myyntiin. Uistimia, vanhoja pakkeja jne silmäillessä tuli kuitenkin ajatus josko löytyisi kalamies jolle näiden käyttöarvo ylittää selvästi rahallisen arvon.

Lisää kuvateksti

Facebookin kalastajien kirppikselle laitoin kuvan jakoon ja kyselin josko sieltä löytyisi tavaroille joku alaikäinen juniori joka niitä kipeästi tarvitsee. "Hakemuksia" tuli lukuisia ja niiden joukosta valikoin tavaroiden uudeksi omistajaksi Eelis nimisen kaverin joka oli hurahtanut kalastukseen ja löytänyt siitä apua arjen haasteisiin. Eeliksellä oli puutetta uistimista ja muista tarvikkeista joten mielestäni tavarat löysivät enemmän kuin hyvän kodin.

Hetki sitten sain viestiä että Eelis oli väsyttänyt ennätyskalansa minulta saamallaan pienellä avokelalla ja yhdellä pakettiin kuuluneista uistimista. Kuten kuvasta näkyy on innokas kalamiehen alku innoissaan ennätyskalastaan ja ihan syystä!

Ennätyskala veneessä, huikeeta!

Tallinperukoiden seuraavan siivouksen yhteydessä uskoisin löytäväni sieltä taas itselleni ylimääräiseksi jäänyttä käyttökelpoista tavaraa joille täytyy ehdottomasti löytää taas joku uusi omistaja nuoremman polven kalamiehistä -suosittelen muillekin.